Pitäisikö pystyä antamaan lahjaksi jotain, joka omasta mielestä on rumaa, jopa vastenmielistä, mutta josta tietää vastaanottajan ilahtuvan?
Onko väärin säilyttää kaappien uumenissa lahjaksi saamiaan esineitä, joista ei pidä, mutta jotka poimii kunniapaikalle lahjanantajan tullessa vierailulle?
Entä Vierasnaula, se, johon ripustetaan maalaus, jota jaksaa katsella vain sen hetken kun maalauksen antaja on paikalla?
Toisaalti on lahjoja, toisenlaisia, aidosti ilahduttavia. On vaikka kuinka jos alkaa muistella. Niitäkin joita lahjan antaja ei ole edes lahjaksi mieltänyt.
Metsämansikat heinänkorressa, odottamattomat kauniit sanat, lapsen märkä suukko poskella.
Kun lapset oli pieniä, niille piti ostaa lahjaksi tavaroita (muun muassa brazeja) joista ei itse pitänyt, mutta lahjan saajat olivat seitsemännessä taivaassa. Vaikeinta on juuri ostaa lahjaa sellaiselle ihmiselle jota ei kunnolla tunne, silloin voi tulla noita pahoja harhalaukauksia, että lahja ja sen saaja eivät todellakaan kohtaa.
VastaaPoistaKyllä meillä on tallessa joitakin ihan lähisukulaisten antamia lahjoja, jotka eivät ole olleet ihan ominta makua. Siellä ne ovat, kaapin perällä. Jos lahjan antaja on vähän vieraampi niin silloin ei-niin-sopiva-lahja lähtee melko nopeasti kiertoon.
Kaunis tuo ylempi kuva.
Toki on parempi valita lahjat saajan maun mukaan kuin antajan. Ellei sitten tarkoitus ole kasvatuksellisessa mielessä ohjata lahjan saajan makua johonkin suuntaan tahi korostaa lahjan antajan omaa egoa ja tyylitajua. Tällaisesta ei lahjan saaja tietenkään ilahtune.
VastaaPoistaTaulun - ainakaan yhtään kookkaamman - antaminen lahjaksi on lähes aina riskaabelia hommaa. Parempi lähettää lahjan saaja galleriaan valitsemaan teos oman makunsa mukaan. Hintahaarukan voi ihan reilusti ilmoittaa etukäteen, ainakin jos on kysymys tarpeeksi läheisestä lahjottavasta.
Minä heitän nykyään ihan surutta pois kaiken sen, mistä en itse tykkää (tai mies ei tykkää). Ihan vain sen takia, että on kertynyt kaikkea lahjaksikin saatua, joka vie liikaa tilaa pienessä asunnossa. Yritän myös minimoida saatavia lahjoituksia jos vain suinkin pystyn.
VastaaPoistaLahjojen vieminen ja ostaminen onkin sitten ihan oma juttunsa ja aina yhtä vaikeaa. Monesti tosin sorrun kukkiin tai viinipulloon (jos se vaan yhtään vastaanottajalle sopii), niistä ainakin on helppo päästä eroon.
Juuri tänä iltana pohdin tätä asiaa kuopuksen kanssa. Tytär on muuttamassa kotoa Englantiin opiskelemaan ja tyhjentää huonettaan. Saako heittää pois rippilahjaksi saadut feikkihopeakorvakorut, joita ei ole koskaan pidetty eikä koskaan kukaan tule pitämäänkään, koska ne ovat niin rumat. Kyllä saa, päätimme. Saako heittää lahjaksi saadut karkit, joista ei pidä. Kyllä saa. Korvikset tai karkkia, mitä eroa näillä loppujen lopuksi on? Kumpikin lahja ollut antajasta hyvä, saajasta säilytettävän arvoinen - jonkun aikaa.
VastaaPoistaEntä jos säilyttää ja säilöö kaiken tavaran? Perikunta sen kuitenkin nakkaa kaatopaikalle.
Jaana
VastaaPoistaMuistan miten aikoinani ostin lapsille pieniä, sinisiä smurffeja. Minusta ne olivat rumia, enkä voinut ymmärtää miksi lapset rakastivat niitä. Kun nyt katson ympärilleni lelukaupoissa voin vaan todeta, että smurffit olivat ihan sympaattisia verrattuina joihinkin nyt ilmeisen suosittuihin leluhahmoihin.
Sitten toisin päin: minulla on tallessa hellyyttäviä, lapsilta aikoinani saatuja, omatekoisia lahjoja, osa ihan käytössäkin. Pari kauniisti vinoa savikulhoa, useampi puurasia, leikkuulauta,
Ina
Tärkeitä pointteja nuo mainitsemasi.
Kirsikka
Kukat ja viini ovat viemisinä varmaan ihan parhaita.
Olin hiljattain 70-vuotispäivillä, joissa sankari sai nähdäkseni lähes jokaiselta vieraalta sampanjaa. Illan aikana pullokokoelma ehti kasvaa aika suureksi, ja voin vaan kuvitella, miten paljon iloa saajalla tulee olemaan kun pikkuhiljaa alkaa avata lahjojaan.
Aikku
Kun äitini (joka ei ollut mikään tavarankerääjä, mutta jolla kuitenkin oli pökerryttävä määrä tavaraa) muutti palvelutaloon, ja tyhjensin hänen apunaan lapsuudenkotiani, päätin, että itse en koskaan enää osta yhtään turhaa tavaraa. Päätös ei oikein ole pitänyt, sillä turha on niin venyvä käsite.