sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Juuret
Mieheni ja on kotoisin Pohjanmaan rannikolta. Koko hänen sukunsa niin isän- kuin äidin puolelta on sieltä ja kunnnolla onkin: sukupolvet taaksepäin ties miten kauas.
Anoppi asuu siellä yhä, ja minäkin ehdin asua siellä avioliittomme ensimmäiset vuodet.
Viikonlopulla kävimme tervehtimässä anoppia. Ajoimme sadat kilometrit, ja maisema muuttui sitä syksyisemmäksi mitä pitemmälle ehdimme.
Perillä mies totesi: Tunnen vahvasti, että juureni ovat täällä.
Ymmärrän kyllä.
Senkin ymmärrän, ettei hän juuristaan huolimatta haluaisi takaisin sinne.
Sitä en ymmärrä, että huomaan pienen osan omista juuristani olevan siellä. Enhän todellakaan ole kotoisin sieltä, ei sukunikaan. En edes viihtynyt, vaan tunsin jatkuvaa ulkopuolisuutta siellä asuessamme.
Miten juuret syntyvät?
Menisikö se näin: juuria syntyy kaikkialla, missä koemme jotain, joka muuttaa meitä ja kasvattaa meissä jotain, eikä juuria voi kitkeä vaikka yrittäisikin.
Useimmilla meistä taitaa olla aika moneen suuntaan menevät juuret.
Ps. Kuvat ovat vanhoja tukholmakuviani. Jollain kummallisella tavalla tunnen, että sielläkin minulla on juuret, melkein salaa kasvaneet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Luultavasti asia on juuri kuten sanot: juuria voi kasvaa kaiken aikaa. Mutta juuria voi olla muuallakin kuin maantieteellisissä paikoissa. Viipurilainen äitini puhui elämänsä loppuun asti omaa murrettaan ja minulle karjalan murre tuo kotoisan olon heti kun sitä jossain kuulen. Vaikka olen kasvanut keskellä stadin slangia, viipurin murre on kotikieleni.
VastaaPoistaVarmaankin asia on juuri noin. Ihminen työntelee juuriensa lonkeroita ajasta ja paikasta riippumatta moneen maastoon.
VastaaPoistaIna
VastaaPoistaYmmärrän tuon myös oman kokemukseni kautta. Minulle kotoinen olo tulee kun kuulen varsinaissuomalaisia murteita, koska vanhempani olivat lähtöisin sieltä. En kuitenkaan koe noita murteita kotikielekseni, vanhemmillani oli niistä jäljellä lähinnä vain intonaatio. Edes stadin slangia en tunne kotikielekseni vaikka sen keskellä kasvoinkin. Jotenkin se oli poikien kieli.
Hassuinta tässä kai se, että nykyinen kotikieleni on ruotsi. Puhun sitä mieheni ja monien ystävieni kanssa, ja aika pitkälle myös ajattelen ruotsiksi.
Päivi
VastaaPoistaSitten on maastoja, joissa juuret eivät millään tempulla lähde kasvamaan, vaikka siellä olisi esim. kakkoskoti.
Juuret, hm. olen suuren osan elämästäni asunut tässä nykyisessä kodissani, enkä vaan ole juurtunut, olen iäti, lähes 50 vuoden jälkeenkin ulkopuolinen, siis juureton. Juureni jäi ehkä Espooseen jossa vietin elämäni kauneimmat vuodet.
VastaaPoistaMummeli
VastaaPoistaTuo tekee hiljaiseksi.
Lämpöinen halaus sydämestäni.
Lapsuudessa jo kasvaneet juuret eivät katkea. Ne ovat mukana aina missä ikinä kuljemme ja elämme.
VastaaPoistaVaikka olen elänyt lapsuusmaisemissani pienimmän osan elämästäni, tunsin vahvasti juureni lapsuuteni maisemissa. Jokainen polku, kivi, puut, pellot hävinneet rakennukset, ne piirtyvät maisemaan, joka on sydämessäni.
On kuin olisin tullut takaisin kotiin.
Olisi ollut mukava kohdata vaikkapa kadulla kuin vanhat tutut vaikka vain ohimennen.
Kuulin tänään vanhasta sairaalassa olevasta miehestä,
VastaaPoistajoka on elänyt elämänsä "väärässä paikassa".
Tunnesiteet ovat muutamien kymmenien kilometrien päässä.
Siellä on kauniimmat hiirenkorvilla olevat koivut, tuoksuvimmat kielot
ja ihanimmat laineiden liplatukset.
Minun ja lasteni juuret ovat syvällä rajantakaisessa Karjalassa.
Ilahduin viikonloppuna kovin kuullessani, että on olemassa keskusteleva FBryhmä
rajantakaisen kauniin karjalan jälkeläisille.
Arleena
VastaaPoistaJuuret ehkä tunnistaa juuri kotiintulon tunteesta.
Ja juurille paluun kuuluu usein myös yllättäviä kohtaamisia.
Rva Pioni
Kiinnostavaa tuo, että myös lastesi juuret ovat alueella, jossa he eivät ole syntyneet eivätkä kasvaneet, ilmeisesti et sinäkään. Juuret siis voivat olla jossain paljon koettua syvemmällä.
Mielenkiintoinen näkökulma juuriin. Jäin oikein pitkäksi aikaa pohtimaan tuota. Ja noin se varmaan onkin...sitä kasvattaa juuri moneen eri suuntaa, ettei kaatuisi myrskyissä. Tuo selitti paljon omastakin menneisyydestä ja juurtumisen tunteista.
VastaaPoistaKirjailijatar
VastaaPoistaNiin, ettei kaatuisi myrskyissä.