Kävin Oopperassa katsomassa baletin Manon.
Manonille kävi kehnosti.
Sekoitti keskenään rikkauden ja rakkauden.
Halusi liikaa ja menetti siksi kaiken.
Banaali tarina, oopperoiden ja balettien peruskamaa.
Mutta ei kai kukaan näitä juonen takia katsokaan.
Jutun juju on ihan muussa, tunteessa, joka välitetään katsojalle niin, että hän saa kontaktin omaansa, parhaimmassa tapauksessa johonkin, jonka olemassaolosta hän ei vielä tiennyt.
Se on paljon.
Baletti-iltaa seuraavana aamuna katselen vauvaa, juuri taaperoksi muuttunutta.
Huomaan yhtäläisyyden.
Tanssija ei taapertele, mutta huikeimmankin huipputekniikan hallitseva tanssija jättää katsojan tyhjäksi jos ei osaa sitä mitä taapero, joka ilmaisee tunteensa jokaisella liikkeellään, eleellään, ilmeellään.
Sekin on paljon.
Kiteytit jutun jujun oivallisesti! Juuri tuostahan on kysymys kaiken taiteen kokemisessa.
VastaaPoistaManon Lescaut oli elämäni toinen ooppera nuorena tyttönä, kun kävin Zürichin oopperassa sen katsomassa, enkä ymmärtänyt tuon taivaallisesta. Ensimmäinen oopperani oli Taikahuilu Baselissa ja se meni jakeluun kerralla. Sain sen äänilevynä eräältä työkaveriltani ja sain nauttia siitä pitkään.
Katriina;
VastaaPoistaManonia oopperana en ole nähnyt, baletti kyllä käytti sen musiikkia valikoituina palasina.
Minustakin kaikki taide, jos on muutakin kuin viihdykettä tai koristetta, sisältää elementin, jonka avulla ihminen kohtaa itsensä syvemmin kuin ennen. Siitä taas seuraa mahdollisuus kohdata toinen ihminen kenties pikkuisen aidommin.
Lapset koskettavat tunteita myös kuin taidekin.
VastaaPoistaooppera on kivaa
VastaaPoistaArleena;
VastaaPoistaniin se on ja se on tärkeää.
Hannele;
toivottavasti kuitenkin muutakin.
Excellent post I must say.. Simple but yet interesting and engaging.. Keep up the awesome work!
VastaaPoistacialis online
Hmmm for some reason only half the post can be seen. I tried reloading but still same.
VastaaPoistacialis