Mitä tapahtuu ihmiselle, joka joutuu antamaan enemmän kuin hänellä on?
Nyt en puhu ensisijaisesti, tuskin ollenkaan, materian antamisesta. En itsestänikään.
Joutuu lainaamaan, luulisin.
Hätätilassa varastamaan.
Huomaako ihminen milloin omat varastot tyhjenevät, milloin lainaa tai varastaa voidakseen antaa tarvitsevalle, tai siksi, että antamiselle ei ole kunnollisia vaihtoehtoja?
Tätä kyselen, koska tätä kyselee nyt moni, vaikka eivät välttämättä huomaa kyselevänsä, tai että pitäisi huomata kysellä.
Ei kai sitä huomaa. Ensin antaminen on mukavaakin, kukapa ei nauttisi antamisesta, uhrautumisesta, tekemisestä. Ja sitten jossain vaiheessa alkaa vaan hiipumaan. Tuntuu pahalta, mutta ei osaa lopettaa, vaan varastaa ja lainaa, kun ei osaa enää muuttaakaan systeemiä.
VastaaPoistaJa sitten romahtaa ja vieläkin sinnittelee. Tästä eteenpäin en tiedäkään -toivottavasti ylöspäin.
Ja lähtökohtaisestihan meillä on jo niin eri määrä. Ja tismalleen saman antaminen lohkaisee toisilta paljon suuremman osan kuin toisilta. Miksi? Voi kun tietäisikin.
VastaaPoistaUhrautuminen, uhraaminen on mielestäni sitä, että antaa enemmän kuin mihin voimavarat riittävät. Se on joltain pois eli joku muu tarvitseva saa vähemmän tai jää ilman.
VastaaPoistaOnko tällainen antaminen kuluttavaa, kyllä usein sen huomaa aivan liian myöhään.
Antajasta tulee tarvitsija.
Kaikkein vaikeinta on pitää tasapaino. Antaa voimavarojensa mukaan, mutta kuinka voi yhtä äkkiä kieltäytyä.
Leena;
VastaaPoistaniin totta kirjoitat, eikä tuohon ole oikein mitään lisättävää vaikka toivoisi, että voisi lohkaista jotain viisasta ja ratkaisevaa.
Arleena;
mietin tuota mitä kirjoitit siitä, että joku muu jää ilman tai vähemmälle. Hyvä pointti vaikka tietenkin paha, että se on totta.
Totta tuokin että kieltäytyminen on vaikeaa usein jo itsessään, saati sitten kun on ensin antanut ja venynyt.
Silloin kun on tyhjä.Ei irtoa mitään.Niin se vaan on.Elämässä pitää jaksaa odottaa että uutta kasvaa tilalle.Itseään ei pidä repiä pohjaan asti eikä toista pidä opettaa tai pakottaa saamaan aina jotain.
VastaaPoistaEikä antaminen toisaalta vie pois vaan jotenkin ajattelen että jos todella sydämestään antaa jotain saa itse myös tilalle...
Maria;
VastaaPoistaminäkin uskon, että antaja usein samalla myös saa, varsinkin jos ei anna saadakseen. Uskon myös, että on vaarallista opettaa toisia loputtomaan saamiseen.
Kirjoitit hienosti siitä, että kun on tyhjä, pitäisi odottaa uutta kasvua. Niin se on, mutta miten, jos ei voi vetäytyä odottamaan? Ajattelen esim. yksinhuoltajia ja omaishoitajia.
olipa ajatuksia herättelevä kirjoitus, kiitos pirkko.
VastaaPoistauskon lähtökohtaisesti siihen, että mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa. ja mitä enemmän saa, sitä enemmän on annettavaa.
energioiden on kuitenkin virrattava molempiin suuntiin. tuo tyhjenemisen ja kuihtumisen tunne liittyy itselläni usein taipumukseeni vajota jonkinlaiseen marttyyrimaiseen tilaan. väsyn. koen olevani olosuhteiden uhri, sen sijaan, että luottaisin, että elämä ja hyvät asiat elämässä kantavat. ja ennen kaikkea siihen, että minullakin on oikeus ottaa vastaan.
jotenkin kai pelkään, että alunperin antamiseen kannustanut valo ja rakkaus sisälläni loppuu, ja siksi kerään kuorta itseeni. en enää anna luottavaisesti ja täydestä sydämestäni, annan "koska en muutakaan voi".
enkä siksi osaa ottaa vastaankaan. en, vaikka maailma tarjoaa.
silloin kun minulla on tuntuma siihen kaikkein viisaimpaan minään, antaminen ja saaminen pysyvät tasapainossa – silloinkin, kun teen paljon jonkun toisen hyväksi.
kun alan epäröidä ja pelätä, yritän muistaa, että minussa on kaikki sen voima ja viisaus, mitä tarvitsen voidakseni elää juuri sellaista elämää kuin tahdon elää.
kaikki, minkä laitan kiertoon, heijastuu jollain tapaa takaisin itseeni. ja ennen kuin mitään tapahtuu, se on olemassa ajatuksen tasolla. tämän voi todeta jo aivan pienissäkin arkisissa tilanteissa; jos menee ruokakauppaan valmiiksi ärsyyntyneenä siitä, että siellä on ruuhkaa, ihmiset tönivät varmasti. jos vakuuttaa itselleen, että kauppareissu sujuu rauhallisesti ja mutkattomasti, yhteentörmäyksiä sattuu vähemmän.
antamiseen liittyen on huojentavaa huomata, ettei annettua hyvää tarvitse odottaa saavansa takaisin samasta paikasta kuin mihin sen on antanut. kun lahjoittaa rahaa tarvitseville, maailma pitää huolen siitä, että itsekin pärjää hyvin. ja kun auttaa rikkinäistä tai sairasta ihmistä, jonka hoitaminen ajoittain tuntuu vievän kaiken, elämä pitää huolen siitä, että jostain toisesta suunnasta tulvii valoa ja voimaa.
Ei aina tartte antaa, eikö voi lainatakin, tavaroita...
VastaaPoistaHieno kirjoitus, kiitos Pirkko!
VastaaPoistaKuvan soittimeen liittäisin myös esiintyvien taiteilijoiden antamisen. Esiintymisestä toiseen he antavat itsestään kaiken mahdollisen päästäkseen yleisöä tyydyttävään tulokseen. Välillä onnistuvat ja välillä eivät.
Myös urheilijat antavat kaikkensa. Seuraan mielelläni taitoluistelua ja selostajan kanssa harmittelen epäonnistumisia. Toki iloitsen hyvistä suorituksesta.
Anna hyvän kiertää on hyvä motto eli kun olet hyvä toiselle, sen saat itse jossain muodossa takaisin.
Sara;
VastaaPoistakommenttisi oli niin hengästyttävän hieno, että ensin ajattelin, ettei tuohon voi edes vastata, kun on vaara ruveta latelemaan latteuksia juuri kun toinen on kirjoittanut ihan pohjia myöten totta ja koskettavaa.
Kuoren kasvattamisesta se, että yritän kehitellä vaihtoehtoa, aidan rakentamista. Aita voisi olla niin harva, että raoista näkee, mitä toiselta puolelta on tulossa, ja semmoinen, missä on portti, jonka voi avata ja sulkea.
Aidan suojassa on sen verran turvassa, että uskaltaa uskoa hyvään ja tunnistaa sen kun se on tulossa, ja uskaltaa tietää, että on oikein saada olla myös hyvän vastaanottaja. Toisaalta voi laittaa portin kiinni, kun alkaa tuntua siltä, että on tullut liikaa sitä, mikä vie voimat, ja kun marttyyrius alkaa houkutella.
Marttyyrin kruunu on niin painava, että niskat jumittuvat, ja luulen, että marttyyrit vasta energiavarkaita ovatkin. Olisi hyvä, jos jokaisella olisi ihmisiä, jotka toimivat peileinä, joista huomaa, jos päähän on tarttunut ylimääräistä kruununtapaista.
Sara, kiitos!
Hannele;
VastaaPoistatavaraa kyllä.
Marjatta;
kiitos. Totta varmaan myös esim. kirjailijoiden suhteen. Olen ymmärtänyt, että moni on hyvinkin uupunut saatuaan kirjansa vihdoin painokuntoon.
Hyvän olemassaoloon, hyvän vastaanottamiseen, hyvän kierrättämiseen, kaikkeen tuohon uskon!