Kävin Marimekon 60-vuotisnäyttelyssä Taideteollisuusmuseossa.
Koska olen syntynyt vähän eilistä aikaisemmin, minulla on muistoja.
Huokailin: Minulla on ollut tuo mekko ja tuo ja tuo, ja tuosta kankaasta meillä oli verhot, tuosta pöytäliina.
Melkein kaiken olen vuosien varrella antanut pois ja nyt se vähän harmittaa.
Ei se, että annoin, vaan se, miksi annoin.
Minua heittelivät trendit vaikka luulin olevani yksi viimeisistä, joihin ne pystyvät.
Tässä on nyt todettava, että en ollenkaan ole sitä mieltä, että kaikki Marimekosta tuleva on kaunista.
Marimekolla oli surulliset vuotensa, mutta oli myös huikeita.
Itselleni Marimekko on ollut silmien aukaisija ja henkinen hengenpelastaja,varsinkin Vuokko Nurmesniemen aikoinaan suunnittelemat kankaat ja mekot.
Tahdon antaa edelleenkin mutta yritän tunnistaa antamisen motiivit.
Kaunis on aina kaunista, enkä tahdo koskaan enää olla trendien heiteltävänä.
Kunpa välttyisikin tuolta, ettei olisi trendien heiteltävänä ja että osaisi oikeasti kaunista valita ja raaskisi sitä joka päivä arjessa sitten käyttääkin, koska on sen arvoinen kuitenkin. Minä olen kai vähän sellainen hassu säästelijä, että en raaski jotain sitten käyttää, kun se on niin kaunis. Siinä ei ole mitään järkeä. Yritän opetella siitä pois.
VastaaPoistaVuokko Nurmesniemen kankaista ja mekoista olen aina pitänyt, ne ovat kuin veistoksia, kuin taideteoksia. Hän on muutenkin tosi upean näköinen nainen. Juoksin reilu kuukausi sitten kauheaa vauhtia laivaan, kun olin myöhässä ja ihan keskellä katua siinä seisoi hän juttelemassa jonkun ihmisen kanssa, olisi tehnyt mieli pysähtyä, melkein heittäytyä siihen polvilleen ja sanoa, että kankaat ja mekot ovat niin kauniita. Niin haltioissani olin, se oli ihan hämmentävää ja jotenkin hämmentävää, että näin hänet oikeasti. Kun on tottunut siihen täällä maalla, että näkee tuollaisia persoonia vain lehdissä tai tv:ssä :)
Tosiasia sitten kuitenkin on, että minä en ole hänen mekkojensa mallinen ihminen, ne näyttäisivät kyllä minun päällä ihan hassuilta.
Samaa historiaa minäkin olen kulkenut. Marimekkoa olen säilyttänyt ja osa on kulutettu puhki.
VastaaPoistaVälivuodet ovat venähtäneet pitkäksi, mutta nyt uudelleen hallitun hillitysti valikoin Marimekkoa, en niin runsaasti kuin silloin aikoinaan. Muistan, että ostin jopa Marimekon paperiakin ja päälystin keittiön pöydän sillä. Se oli paksua ja pinta kiiltävän piukkaa. Kesti sen hetken kuin kesti.
Minäkin toivoisin, etten olisi trendin vietävissä. Mutta ehkä sitten kuitenkin olen, jossain määrin, joissain tilanteissa. Lukiossa aina sanottiin, että pukeuduin omituisesti, jotenkin vanhanaikaisesti. Nyt tuo lämmittää mieltä. En ollut ainakana silloin trendien vietävissä.
VastaaPoistaMinulla ei ollut lapsena Marimekkoa, kuten varmaan monilla muilla. Nyt omistan yhden Marimekon yöpaidan ja yhden kulahtaneen paidan. En taida olla Marimekko-ihminen. Tai ehkä olisinkin?
Himalainen, tunnustaudun ehdottomaksi vuokkofaniksi. Kun hänen töistään oli näyttely Taideteollisuusmuseossa muutama vuosi sitten, sain olla kuuntelemassa, kun hän itse kertoi työstään ja ajatuksistaan vaatteista ja estetiikasta yleensä. Tapa, jolla hän puhui oli hieno; ei pörhistelyä mutta ei myöskään turhaa vaatimattomuutta.
VastaaPoistaMinäkin olen säästelijä, roikotan kauniita vaatteita kaapissa odottamassa oikeaa hetkeä kun en raaski käyttää heti. Ei kovin viisasta semmoinen.
Arleena, vaikuttaa siltä, että Marimekko on nyt uuden nousun alussa. Kävin helsingin uudessa Marikulmassa ja tykkäsin paitsi uusista tiloista, myös kevään uusista vaatteista. Mukaan tarttui kuitenkin vain yksi raitapaita.
Kirjailijatar, varmaan melkein jokainen on ainakin jossain määrin. Ihan varmasti olen itsekin, vaikka yritän olla immuuni.
Jäin miettimään, minkälainen on marimekkoihminen ja onko sellaista olemassakaan. Marimekon yksi perusajatus oli aikojen alusta se, että kaunista voi olla muukin kuin sovinnainen ja tärkeilevä tai pikkusievä. Luulen, että jotain tästä on nyt tulossa takaisin, ja jo tullutkin.